Uutiset · 15.5.2020
SIR ELWOODIN HILJAISET VÄRIT PALAA KYMMENEN VUODEN LEVYTYSTAUOLTA

-Uusi single Ostarin istuja julkaistaan tänään -Yhtye täyttää tänä vuonna pyöreät kolmekymmentä vuotta
Kuuntele Ostarin istuja: https://lnk.to/SEHV-OstarinIstuja
Kymmenen vuotta levytystaukoa viettänyt Sir Elwoodin hiljaiset värit palaa kehiin uuden musiikin kera, kun yhtyeen uusi single Ostarin istuja julkaistaan tänään perjantaina 15. toukokuuta. Ostarin istuja on tarina keskelle nykypäivän hulinaa joutuneesta vanhan liiton miehestä, joka uskollisesti ja vuosien koulimana vahtii reviiriään.
Yhtyeen laulaja Juha Lehden mukaan biisille haettiin sovitusta, jonka johtolankana pidettiin glencampbellmaista maisemaa.
”Kevyt poljento, huuliharppu, baritonimainen sähkökitara ja uljaat Riku Niemen sovittamat oikeat viulut saivat meidät studiolla hymyilemään. Laulua tehtiin hartaasti ja nyt annamme sen teidän kuultavaksi ensi tuoksuna tulevalta albumilta. Tuntuu loistavalta päättää hiljaisuus ja antaa bändin taas tarinoida pikku kuppilassaan. Keskiolutjatsia tarjolla ensi tuopillinen”, Lahti kertoo.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta Sir Elwoodin hiljaisten värien ensimmäisen omakustannelevyn julkaisusta, jota bändi itse pitää yhtyeen syntyhetkenä. Yhtyeen yhdestoista studioalbumi julkaistaan näillä näkymin syksyllä 2020. Levy ilmestyy yhtyeen pitkäikäisen yhteistyökumppanin Gabi Hakasen Vallila Music House -levy-yhtiön kautta. Levyn jakelusta ja tiedotuksesta vastaa Sony Music Finland.
”Tämä yhteistyö oli luonnollinen jatkumo sille matkalle, joka vuonna 1991 alkoi bändin ja Gabi Hakasen välillä”, Juha Lehti kertoo.
”On suuri ilo ja kunnia jatkaa tätä reissua keskiolutjazzin parissa. Sir Elwoodit on itseasiassa ensimmäinen bändi, jonka koskaan olen signannut silloiselle levymerkilleni Herodekselle” – Gabi Hakanen jatkaa.
Yhtye lähtee myös keikoille ensi syksynä. Kiertue etenee seuraavasti:
22.10 Espoo Sellosali
23.10 Tuusulan Krapin paja
24.10 Pori Punainen Kukko
05.11 Tampere Klubi
06.11 Seinäjoki Rytmikorjaamo
07.11 Rauma Kulttuurikuppila Brummi
19.11. Kouvola Pato Areena
20.11 Kuopio Henry’s Pub
21.11 Joensuu Kerubi
11.12 Lahti Mössö
12.12 Helsinki Tavastia
www.facebook.com/sirelwood
www.vallilamusichouse.fi
www.sonymusic.fi
Tiedotus ja haastattelut:
Sony Music Entertainment Finland Oy
Sami Rikala
sami.rikala@sonymusic.com
+358 400 766 879
Muita uutisia
Artistit
- @Junkmail
- 22-Pistepirkko
- 90’s Fin Cover Boyz & Girlz
- Absoluuttinen Nollapiste
- Aksel Kankaanranta
- Aleksi Ahoniemi & DJ Ewok
- An Evening of Rock Classics
- DJ Esko Eerikäinen
- DJ Oku Luukkainen
- DJ Salsa Sinisalo
- DJ Sara-Maaria
- Eläkeläiset
- Entäs Peltonen?
- Gimme ABBA!
- Heme
- Inga Söder
- Jennie Storbacka
- Johanna Pakonen
- Jussu Pöyhönen
- Jytäjyrsijät
- Kaartin Combo
- Kasarishow
- Klara LaFleur
- Lasse Piiraisen Orkesteri
- Lenni-Kalle Taipale
- Maarit Hurmerinta Duo
- Maiju Lehti
- Martti Servo & Napander
- Mikä-Mikä
- Millennium Project
- Muovikukat
- Neljä Ruusua
- Netta Skog
- Niko Ahvonen
- Nina Tapio
- Nypykät
- One More Time DJ´s
- Partyphonics feat. ShowDJ Miika
- Pekka Ruuska
- Popeda
- Radiopuhelimet
- Sami Pitkämö
- Sami Saari
- Sir Elwoodin hiljaiset värit
- Sofia Autio
- Steve ’n’ Seagulls
- Suistamon Sähkö
- Suurlähettiläät
- Tanssiorkesteri Lossimies
- Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti
- The Moontwins
- Timo Kotipelto
- Toinen Antti
- Tuomari Nurmio
- Veeti
- Virve Rosti
- Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit
- Yari
- Ysäri AllStars
Bilebändit
- Anamaria Rusi’s Jazzling Jukebox
- Apollo Orchestra
- BananaBand
- Beatwave
- Benny Lover
- Bile-Dani
- Bilebändi jYSÄRI
- Bilejuna
- Bileorkesteri Komia
- Blaster
- BNGR!
- Boom Beat
- Boom Beat Livekaraoke
- BOOSTER
- Breezer
- BRIMA
- Covers & Lovers
- Disco Inferno
- Elektra
- Flashback to the 80’s with PAM! Feat. ELLA
- Gilda Goes Disco
- Gringo
- Groove Brothers
- Groove President
- GRRIND
- Heavy Metal Revolution
- Helsinki Grand Slam
- Hittiorkesteri Aimo
- Illansuu
- JAYHO
- Jelly
- Joku Paikallinen Bändi
- Kruuvaus
- Lauantain Toivotut
- LeeWings
- Lipsaset (telakalla)
- Lisää Skumppaa!
- Millie Munroes
- Mr. Hyde
- Mr. Sushi
- OHRA
- PAM! feat. ELLA
- Rock & Roll Sensation
- RockCircus Sipola
- Roxette Ultimate Tribute
- Sallad
- Shut The Funk Up
- Smokemachine
- SoSonic
- Southfork Sound Machine
- Sputnik
- Supersonic
- SUPREME
- Telaketju
- The Bilebändi
- Uncle Ben’s Pumped Up Frisco
- UpEleven