Jussu Pöyhönen

Pitkän linjan laulaja-lauluntekijä ja muusikko Jussu Pöyhönen tekee odotetun paluun suomenkieliselle soolouralle. Paluun taustalla on elämänmuutosten kautta löytynyt uusi palo musiikintekoon ja esiintymiseen ja ymmärrys siitä, että laulujen kirjoitus ja niiden esittäminen on Jussulle oikea elämäntehtävä. Vuoden 2022 ja 2023 aikana on julkaistu singlet: Pinnalla, Morsiamen Ryöstö. Argentiinaan tai Australiaan, Sydämessä Matkustaja sekä Ootko Siinä Vielä Sitten Kun. 21.4.2023 ilmestyi albumillinen musiikki ”Pinnalla” -albumin muodossa.
Uusia kappaleitaan Jussu on kirjoittanut mm. Sunrise Avenue -yhtyeen kitaristina tunnetun Riku Rajamaan, Timo Kiiskisen, Johanna Vikstenin, Mariskan ja Yonan kanssa. Tuotannosta vastaa Jussu yhdessä tuottaja Kalle Mäkipellon kanssa.
”Vaikka olen tehnyt biisejä koko ajan, vasta pari vuotta sitten – soitettuani pitkästä aikaa hieman enemmän soolokeikkoja – huomasin, että tämä homma alkoi todella kutsua uudestaan. Minulle selkeni, että tätä mä olen, artisti ja lauluntekijä ja tätä mun pitää elämässäni tehdä. Lauluja alkoi syntymään enemmän, ja sillä tiellä ollaan. Halusin myös kokeilla laulujen tekoa uusien ihmisten kanssa. Niinpä rohkaistuin kysymään muutamilta kovasti arvostamiltani taiteilijoilta, josko heitä kiinnostaisi tehdä kanssani musiikkia. Onneksi kiinnosti”, Jussu jatkaa.
Mittavan Suurlähettiläät-bändiuran ohella Jussu on julkaissut omalla nimellään levyjä vuodesta 1997 alkaen. Vuonna 2013 julkaistiin muun muassa englanninkielinen arvostelumenestyslevy, joka on kallellaan Bel Vel jazziin.
Jussu keikkailee trubaduurina, soolona, solistina sekä myös oman kokoonpanonsa kera.
Keikat
29.9.2023 | | John Scott’s Arkadia,
Helsinki
Lisää keikat omaan kalenteriin: RSS | iCal
Promokuvat
Lisätiedot
Muualla
- http://www.jussupoyhonen.fi/
- https://www.facebook.com/jussupoyhonenofficial
- https://www.instagram.com/jussupoyhonenofficial/
- https://open.spotify.com/album/6ow5bRdADrMXzkjb9E67GF?link_id=fe9676f1-2555-423a-a1da-789f3f10d6c0&referral=labelaffiliate&utm_source=1101lwIT64HK&utm_medium=Sony_SonyMusicFinland&utm_campaign=labelaffiliate
Artistit
- 22-Pistepirkko
- Absoluuttinen Nollapiste
- Aleksi Ahoniemi & DJ Ewok
- An Evening of Rock Classics
- Asko Keränen
- DJ Esko Eerikäinen
- DJ Oku Luukkainen
- DJ Salsa Sinisalo
- Eläkeläiset
- Gimme ABBA!
- Hearthill
- Heme
- Honey B. & T-Bones
- Inga Söder
- Jennie Storbacka
- Johanna Pakonen
- Jonna Tervomaa
- Jussu Pöyhönen
- Jytäjyrsijät
- Kaartin Combo
- Lasse Piiraisen Orkesteri
- Lenni-Kalle Taipale
- Maarit Hurmerinta Duo
- Martti Servo & Napander
- Millennium Project
- Motelli Skronkle
- Neljä Ruusua
- Netta Skog
- Niko Ahvonen
- Nina Tapio
- Partyphonics feat. ShowDJ Miika
- Pate Mustajärvi
- Popeda
- Radiopuhelimet
- Retropop
- Sami Pitkämö
- Sami Saari
- Sir Elwoodin hiljaiset värit
- Steve ’n’ Seagulls
- Suistamon Sähkö
- Suurlähettiläät
- Tanssiorkesteri Lossimies
- Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti
- The Moontwins: PK Keränen & Leija Lautamaja
- Timo Kotipelto
- Tuomari Nurmio
- Veeti
- Virve Rosti
- Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit
- Yari
- Yö
Bilebändit
- Anamaria Rusi’s Jazzling Jukebox
- Apollo Orchestra
- BananaBand
- Beatwave
- Benny Lover
- Bile-Dani
- Bilebändi jYSÄRI
- Bilejuna
- Bileorkesteri Komia
- Blaster
- Boom Beat
- BOOSTER
- Breezer
- Disco Inferno
- E-Koodi
- Flashback to the 80’s with PAM! Feat. ELLA
- Gimme ABBA!
- Gringo
- Groove Brothers
- Groove President
- GRRIND
- Heavy Metal Revolution
- Hittiorkesteri Aimo
- Illansuu
- JAYHO
- Jelly
- Joku Paikallinen Bändi
- Kapteeni Lamminen Show
- Kruuvaus
- Lauantain Toivotut
- LeeWings
- Lipsaset (telakalla)
- Lisää Skumppaa!
- Livekaraoke by Boom Beat
- LMB (Lauri Mikkola Band)
- Millie Munroes
- Mr. Hyde
- Mr. Sushi
- PAM! feat. ELLA
- Remix!
- RockCircus Sipola
- Roxette Ultimate Tribute
- Sallad
- Shut The Funk Up
- Smokemachine
- SoSonic
- Southfork Sound Machine
- Sputnik
- Super Troupers plays ABBA
- Supersonic
- SUPREME
- Telaketju
- The Bilebändi
- Uncle Ben’s Pumped Up Frisco
- UpEleven