Millennium Project

MILLENNIUM PROJECT
Millennium Projectin remixit on DJ-Piireissä jo käsite. Tinakenkätyttö, Levoton Tuhkimo, Pelimies, Ukkometso ja monet muut rakastetut suomihitit ovat Dance-versioina striimanneet miljoonia ja soineet jo pari vuotta baareissa läpi Suomen. Millennium Projectin Live show on visuaalinen, hengästyttävä ja kovatempoinen kokonaisuus joka pitää kädet ilmassa Keikkaintrosta aina räjähtävään loppuun saakka.
Kahden tunnin show pitää sisällään kaikkien tuntemia danceklassikoita 2000-luvun alusta 2010 vuoteen saakka. Lisäksi mukana on uusia Hands Up biisejä artisteilta kuten Scooter ja ItaloBrothers. Monet Millennium Projectin soittamista biiseistä ovat yhtyeen omia remixejä ja mash uppeja. Yhtyeen perustaja, Radio Novan Iltapäivän radiopersoona Anssi Honkanen pitää mikrofonin kanssa huolen siitä, että meininki on energinen ja tunnelma katossa.
Millennium Project on tehnyt tiiviisti yhteistyötä Retroperjantain Oku Luukkaisen kanssa, ja uusia julkaisuja on tulossa runsaasti myös vuonna 2020.
Sahara tekee Millennium Project keikat yhteistyössä Prime Time Music Oy:n kanssa.
Keikat
Ei keikkoja tällä periodilla.
Myyjä
Arttu Tolonen
Puh. 09 6859 3223
Fax. 09 6859 3224
GSM 0440 314 444
arttu.tolonen@piikkikasvi.fi
Promokuvat
Lisätiedot
Muualla
Artistit
- 22-Pistepirkko
- Absoluuttinen Nollapiste
- Aleksi Ahoniemi & DJ Ewok
- An Evening of Rock Classics
- Asko Keränen
- DJ Esko Eerikäinen
- DJ Oku Luukkainen
- DJ Salsa Sinisalo
- Eläkeläiset
- Gimme ABBA!
- Hearthill
- Heme
- Honey B. & T-Bones
- Inga Söder
- Jennie Storbacka
- Johanna Pakonen
- Jonna Tervomaa
- Jussu Pöyhönen
- Jytäjyrsijät
- Kaartin Combo
- Lasse Piiraisen Orkesteri
- Lenni-Kalle Taipale
- Maarit Hurmerinta Duo
- Martti Servo & Napander
- Millennium Project
- Motelli Skronkle
- Neljä Ruusua
- Netta Skog
- Niko Ahvonen
- Nina Tapio
- Partyphonics feat. ShowDJ Miika
- Pate Mustajärvi
- Popeda
- Radiopuhelimet
- Retropop
- Sami Pitkämö
- Sami Saari
- Sir Elwoodin hiljaiset värit
- Steve ’n’ Seagulls
- Suistamon Sähkö
- Suurlähettiläät
- Tanssiorkesteri Lossimies
- Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti
- The Moontwins: PK Keränen & Leija Lautamaja
- Timo Kotipelto
- Tuomari Nurmio
- Veeti
- Virve Rosti
- Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit
- Yari
- Yö
Bilebändit
- Anamaria Rusi’s Jazzling Jukebox
- Apollo Orchestra
- BananaBand
- Beatwave
- Benny Lover
- Bile-Dani
- Bilebändi jYSÄRI
- Bilejuna
- Bileorkesteri Komia
- Blaster
- Boom Beat
- BOOSTER
- Breezer
- Disco Inferno
- E-Koodi
- Flashback to the 80’s with PAM! Feat. ELLA
- Gimme ABBA!
- Gringo
- Groove Brothers
- Groove President
- GRRIND
- Heavy Metal Revolution
- Hittiorkesteri Aimo
- Illansuu
- JAYHO
- Jelly
- Joku Paikallinen Bändi
- Kapteeni Lamminen Show
- Kruuvaus
- Lauantain Toivotut
- LeeWings
- Lipsaset (telakalla)
- Lisää Skumppaa!
- Livekaraoke by Boom Beat
- LMB (Lauri Mikkola Band)
- Millie Munroes
- Mr. Hyde
- Mr. Sushi
- PAM! feat. ELLA
- Remix!
- RockCircus Sipola
- Roxette Ultimate Tribute
- Sallad
- Shut The Funk Up
- Smokemachine
- SoSonic
- Southfork Sound Machine
- Sputnik
- Super Troupers plays ABBA
- Supersonic
- SUPREME
- Telaketju
- The Bilebändi
- Uncle Ben’s Pumped Up Frisco
- UpEleven