Jennie Storbacka

Jennie Storbacka on äänitaitelija, tunteiden tulkitsija sekä monipuolisuudestaan tunnettu solisti. Vuonna 2018 Linnan juhlissa Kaartin Combon solistina toiminut Jennie nähdään myös kansainvälistä menestystä niittäneessä Priscilla – Aavikon Kuningatar musikaalissa Divan roolissa Helsingin Kaupunginteatterissa 2022-2023.

Vuodesta 2004 hän on tehnyt päärooleja eri musikaaleissa ympäri Suomea.  Jennie valittiin vuonna 2015 The Voice Of Finlandin valovoimaisimmaksi artistiksi ja vuodesta 2017 lähtien hän on toiminut kyseisessä ohjelmassa vocal coachina sekä tähtivalmentajien että laulajien oikeana kätenä.  

Yli 15 vuoden kokemus showbisneksestä on tehnyt Jenniestä raudanlujan ammattilaisen, joka ottaa haltuun lavan kuin lavan.

Lauluvideoita löydät Jennien youtube kanavasta ja lisää tietoa Jenniestä löydät hänen nettisivulta tai instagramista.

Jennietä voi tilata keikoille seuraavissa kokoonpanoissa:

Duo – Repertuaari ulottuu popista rockiin sekä jazzista musikaaleihin.

Jazztrio – Ohjelmistossa pääasiallisesti standard jazzia ja evergreenejä mutta tarvittaessa myös poppia.

Juhlabändi – Viisihenkinen bändi pistää eloa bileisiin kuin bileisiin halliten popin, funkin, hiphopin, rockin ja suomirockin

Keikat

Ei keikkoja tällä periodilla.

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.