Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit

Menneisyyden vangit -yhtye perustettiin vuonna 1991, kun kaksi suosittua artistia Virve Rosti ja Freeman tapasivat sattumalta ja päättivät yhdistää voimansa.

Kiireisten keikkavuosien lomassa yhtye teki neljä albumia: Menneisyyden Vangit 1993, Live! Elossa ja lujaa 1999, Tähdet näyttää tien 2002, Aurinko voittaa 2003 ja myöhemmin kokoelmalevyn Tandemilla Chicagoon – Hittiputki 1975–2008.

Kummankin laulajan ura on alkanut jo 70-luvulla. Nuori laulajalahjakkuus Virve ”Vicky” Rosti nousi kansansuosioon jo vuonna 1974 olleessaan vasta 16-vuotias, kun hän voitti Suomen Iskelmälaulumestaruuskilpailut. Lukion jälkeen hän alkoi keskittyä laulamiseen päätoimisesti on tehnyt mahtavaa uraa siitä lähtien keikkaillen ympäri Suomea ja äänittäen 10 albumia. Virven hittejä ovat Kun Chicago Kuoli, Tuolta Saapuu Charlie Brown, Oon Voimissain, Sata Salamaa, Leikitään vain muutamia mainitakseen.

Leo ”Freeman” Friman on mies hittien Ajetaan tandemilla, Kaksi lensi yli käenpesän ja Osuuskaupan Jane, takana. Freeman kertoo kerran laskeneensa, että hän olisi laulanut Ajetaan tandemilla -kappaleen 5 000 kertaa, ”mutta en kertaakaan liikaa. Niin pikkukakarat kuin vanhemmat gubbet tietävät biisin ja siihen suhtaudutaan keikoilla aina positiivisesti. Sitä on kiva laulaa.” Freemania on nähty ja kuultu myös yhtyeen Uusi Fantasia kanssa, jonka Liian myöhään -kappale sai valtaisasti radiosoittoaikaa.

Keikat

8.3.2025 Peurunka Areena, Laukaa
› Liput
10.7.2025 Nordis Live, Helsinki
› Liput

Lisää keikat omaan kalenteriin: RSS | iCal

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.