Meiju Suvas

Meiju Suvas – Karismaa, tunnetta ja suomalaista discopoppia parhaimmillaan

Meiju Suvas nousi raketin lailla koko kansan tietoisuuteen vuonna 1982 läpimurtohitillään ”Tahdon sinut”, ja on siitä lähtien ollut kotimaisen viihdemusiikin kärkikaartia. Uran varrelle on mahtunut lukuisia listahittejä, kultalevyjä ja unohtumattomia esiintymisiä – ja tahti on vuosien saatossa vain kiihtynyt.

Meijun tunnistettava ääni, vahva tulkinta ja ainutlaatuinen lavakarisma tekevät hänestä artistin, jonka esiintymiset eivät jätä ketään kylmäksi. Hitit kuten ”Pure mua”, ”Kaunotar ja kulkuri” ja ”Tää onnea on” ovat jo osa suomalaista musiikkihistoriaa ja Meijun esiintyminen on aina show, jossa sykkii vahva energia ja esiintymisen palo.

Monipuolinen artisti yhdistää kokemuksen tuoman varmuuden tämän päivän ilmaisuun ja jokainen esiintyminen on enemmän kuin keikka: se on elämys, jossa musiikki, tunne, ilo ja huumori kulkevat käsi kädessä.

Lavalla kohtaat artistin, joka elää vahvasti hetkessä ja tempaisee yleisö mukaansa. Meijun musiikilla ei ole ikärajaa ja yhä nuoremmat kuulijat ovat löytäneet Meijun. Yhteistyötä hän on tehnyt mm. Tefloneiden, Lord Estin, Miska H:n, Spektin, Pete Parkkosen, Pasin ja Anssin kanssa. Hedelmällinen yhteistyö oman bändin sekä levy-yhtiön poikien kanssa poikii koko ajan uusia ideoita ja studiolla hän onkin käynyt viime aikoina ahkerasti. Yksi asia on varmaa: Meiju pistää bileet pystyyn paikassa kuin paikassa!

Keikat

25.10.2025 Yksityistilaisuus, Finland
7.11.2025 Komediakapteenit-risteily M/S Victorialla, Helsinki
K18
14.11.2025 Hophaus, Tahko
K18
15.11.2025 Hoiskon Maamiesseura, Alajärvi
K18
21.11.2025 Yksityistilaisuus, Finland
22.11.2025 Tornio Joulugaala, Tornio
29.11.2025 Yksityistilaisuus, Finland
5.12.2025 Peltohovi, Kiuruvesi

Lisää keikat omaan kalenteriin: RSS | iCal

Promokuvat

Muualla

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.