Marion Rung

Marion Rung – suomalaisen musiikin ikoni

Marion Rung on yksi suomalaisen viihdemusiikin kirkkaimmista tähdistä. Hän aloitti uransa vuonna 1961, ja jo seuraavana vuonna vain 16-vuotias Marion hurmasi koko kansan, kun hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella “Tipi-tii”. Marion on edustanut Suomea Euroviisuissa kahdesti, vuosina 1962 ja 1973 (“Tom Tom Tom”), ja hänen lämmin äänensä sekä esiintymisvarmuutensa tekivät hänestä nopeasti kansainvälisesti tunnetun artistin.

Vuonna 1980 Marion saavutti merkittävän kansainvälisen voiton, kun hän palkittiin pääpalkinnolla Sopotin laulujuhlien Intervision-laulukilpailussa tulkitsemallaan kauniilla ja koskettavalla kappaleella “Hyvästi yö”. Hän on tehnyt musiikkia myös Suomen rajojen ulkopuolella: Marion on levyttänyt Englannissa albumin “Love is” sekä useita singlejä Saksassa, joista tunnetuimpana soinut hitti “El Bimbo”.

Monipuolinen laulaja on uransa aikana esittänyt musiikkia iskelmästä ja popista aina viihdemusiikin klassikoihin. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat mm. “Kylähäät”, “Eviva Espanja”, “Rakkaus on hellyyttä”, “Hyvästi yö” sekä molemmat Euroviisu-edustukset “Tipi-tii” ja “Tom Tom Tom”. Uransa aikana Marion on levyttänyt arviolta noin 400 laulua ja saanut useita kultalevyjä sekä yhden platinalevyn.

Vuonna 2025 Marion juhlii merkittävää virstanpylvästä täyttäessään joulukuussa 80 vuotta . Juhlavuosi tuo mukanaan myös uusia esiintymisiä: syksyllä hänet nähdään Vain elämää -ohjelmassa kunniavieraana yhdessä Remu Aaltosen ja Pepe Willbergin kanssa. Jokainen kunniavieraista saa oman päivänsä, jolloin kauden artistit tulkitsevat heidän ikimuistoisia kappaleitaan.

Juhlallisuuksia jatketaan vuonna 2026, jolloin yleisöllä on mahdollisuus olla mukana kunnioittamassa ja juhlistamassa tätä rakastettua taiteilijaa.

Marion Rungin ainutlaatuinen ääni, karismaattinen lavaesiintyminen ja vuosikymmeniä kestänyt ura ovat tehneet hänestä pysyvän osan suomalaista musiikkihistoriaa – laulajan, jonka esitykset koskettavat yleisöä sukupolvesta toiseen.

 

Keikat

Ei keikkoja tällä periodilla.

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.