Uutiset · 19.4.2024

Pekka Ruuska Äänenavaus -kiertueelle

Lähes kolme vuosikymmentä äärimmäisen säästeliäästi esiintynyt laulaja ja lauluntekijä Pekka Ruuska palaa estradeille vuonna 2024. Ruuska on kasannut uuden yhtyeen, jonka kanssa hän esittää omaa tuotantoaan ryyditettynä poiminnoilla ”suomalaisesta laulukirjasta”.

”Monet aikoinaan tehdyistä biiseistä elää ja voi hyvin edelleenkin. Sovitamme niitä uusiksi, ja etsimme uutta kulmaa kertoa näitä tarinoita kolme vuosikymmentä vanhempana. Lisäksi haluan liittää konsertteihin poimintoja suomalaisesta lauluaarteistosta, en tarkkaan tiedä vielä mitä, mutta tämä ajatus sytyttää kovasti. Tähän asti olen laulanut vain omia laulujani”

”Mutta tämä ei rakennu vain nostalgiaan – mukana tulee olemaan myös aivan uutta musiikkia.”

”Tavoitteena on, että kuulija lähtee konsertistamme kohottautuneena ja kosketettuna, hyvän hetken kokeneena.”

Pekka Ruuskan (kitara ja laulu) lisäksi lavalla ovat Tuomo Dahlblom (kitara), Eeva Koivusalo (basso), Maria Ilmoniemi (koskettimet) ja Markus Malin (rummut).

Äänenavaus 2024:
24.10. Aito Iskelmä Risteily Helsingistä
31.10. Kerubi, Joensuu
01.11. Maxim, Kuopio
02.11. Rakuunamäen Juhlatila, Lappeenranta
03.11. Pato-klubi, Kuusankoski
07.11. G-Livelab, Tampere
08.11. Louhisali, Espoo
09.11. Suisto-klubi, Hämeenlinna
13.11. Korjaamo, Helsinki
14.11. Möysän Musaklubi, Lahti
15.11. Poppari, Jyväskylä

(muutokset mahdollisia).

Lisätiedot:

Pössi / Piikkikasvi Agency Oy
050-5641950
possi@piikkikasvi.fi

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.