Uutiset · 8.11.2022
Popedan ura huipentuu Tampereen Ratinan stadionille la 2.9.2023

Popedan yli 45-vuotinen matka huipentuu Tampereen Ratinan stadionille Ratinasta poikki -konserttiin lauantaina 2.9.2023. Lipunmyynti yhtyeen päätöskonserttiin alkaa Lippupisteessä perjantaina 11.11.
”Kyllä, pitää paikkansa, että Popeda kaartaa Suomen pisimmän ratakierroksen jälkeen ulos syksyllä 2023. Sitä ennen aiomme kuitenkin niin sanotusti räjäyttää pankin festarikesän päätteeksi Ratinan stadionilla. Se on siis Ratinasta poikki – viimeinen pläjäys!”, yhtyeen keulakuva ja solisti Pate Mustajärvi kiteyttää.
”Kun asioita tekee tarpeeksi kauan, ne muuttuvat väkisinkin jossain vaiheessa rutiiniksi. Myös nämä rokkibändihommat. Silloin ei kykene enää samaan kuin bändin alkuaikoina. Mulla on kuitenkin kohta 67 vuotta ikämittarissa ja siitä 45 vuotta olen ollut tien päällä. Koko sinä aikana Popeda on pitänyt ainoastaan yhden 1,5 vuoden mittaisen tauon. On aika miettiä, mitä haluaa tehdä isona”, Mustajärvi jatkaa.
”Matkani Popedan kanssa on ollut enemmän kuin aikoinaan Arwon ja Ilarin kanssa bändiä perustaessa olisimme uskaltaneet edes unelmoida. Olen ylpeä näistä kilometreistä ja kiitollinen kaikille, joiden kanssa tämän taipaleen olen saanut kulkea. Tässä kohtaa elämää ja uraa on kuitenkin vedettävä henkeä, uskallettava kävellä pois lavalta ennen kuin joku taluttaa. Se, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, jää nähtäväksi. Ja jos jotain tapahtuu, kuulette siitä kyllä”, Pate summaa.
Lipunmyynti konserttiin alkaa perjantaina 11.11. klo 9.00.
Lipunmyynti: Lippu.fi
Ikäraja: S, anniskelukatsomot ja vipit K-18.
Muita uutisia
Artistit
- @Junkmail
- 22-Pistepirkko
- 90’s Fin Cover Boyz & Girlz
- Absoluuttinen Nollapiste
- Aksel Kankaanranta
- Aleksi Ahoniemi & DJ Ewok
- An Evening of Rock Classics
- DJ Esko Eerikäinen
- DJ Oku Luukkainen
- DJ Salsa Sinisalo
- DJ Sara-Maaria
- Eläkeläiset
- Entäs Peltonen?
- Gimme ABBA!
- Heme
- Inga Söder
- Jennie Storbacka
- Johanna Pakonen
- Jussu Pöyhönen
- Jytäjyrsijät
- Kaartin Combo
- Kasarishow
- Klara LaFleur
- Lasse Piiraisen Orkesteri
- Lenni-Kalle Taipale
- Maarit Hurmerinta Duo
- Maiju Lehti
- Martti Servo & Napander
- Mikä-Mikä
- Millennium Project
- Muovikukat
- Neljä Ruusua
- Netta Skog
- Niko Ahvonen
- Nina Tapio
- Nypykät
- One More Time DJ´s
- Partyphonics feat. ShowDJ Miika
- Pekka Ruuska
- Popeda
- Radiopuhelimet
- Sami Pitkämö
- Sami Saari
- Sir Elwoodin hiljaiset värit
- Sofia Autio
- Steve ’n’ Seagulls
- Suistamon Sähkö
- Suurlähettiläät
- Tanssiorkesteri Lossimies
- Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti
- The Moontwins
- Timo Kotipelto
- Toinen Antti
- Tuomari Nurmio
- Veeti
- Virve Rosti
- Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit
- Yari
- Ysäri AllStars
Bilebändit
- Anamaria Rusi’s Jazzling Jukebox
- Apollo Orchestra
- BananaBand
- Beatwave
- Benny Lover
- Bile-Dani
- Bilebändi jYSÄRI
- Bilejuna
- Bileorkesteri Komia
- Blaster
- BNGR!
- Boom Beat
- Boom Beat Livekaraoke
- BOOSTER
- Breezer
- BRIMA
- Covers & Lovers
- Disco Inferno
- Elektra
- Flashback to the 80’s with PAM! Feat. ELLA
- Gilda Goes Disco
- Gringo
- Groove Brothers
- Groove President
- GRRIND
- Heavy Metal Revolution
- Helsinki Grand Slam
- Hittiorkesteri Aimo
- Illansuu
- JAYHO
- Jelly
- Joku Paikallinen Bändi
- Kruuvaus
- Lauantain Toivotut
- LeeWings
- Lipsaset (telakalla)
- Lisää Skumppaa!
- Millie Munroes
- Mr. Hyde
- Mr. Sushi
- OHRA
- PAM! feat. ELLA
- Rock & Roll Sensation
- RockCircus Sipola
- Roxette Ultimate Tribute
- Sallad
- Shut The Funk Up
- Smokemachine
- SoSonic
- Southfork Sound Machine
- Sputnik
- Supersonic
- SUPREME
- Telaketju
- The Bilebändi
- Uncle Ben’s Pumped Up Frisco
- UpEleven