Uutiset · 28.10.2022
Honey B & T-Bones 40 vuotta – uutta musiikkia sisältävä Buzzing! Vol. 2 julkaistu

Honey B & T-Bones julkaisee 40-vuotisen taipaleensa kunniaksi toisen osan juhlalevykokonaisuudestaan. Uusista kappaleista koostuva studioalbumi Buzzing! Vol. 2. on saatavana sekä cd:nä että digitaalisena levynä perjantaina 28.10.2022 ja myöhemmin talvella vinyylinä. Yhtye julkaisi kesällä retrospektiivilevyn Buzzing!, joka koostuu uudelleen versioiduista suosikkibiiseistä triomuodossa soitettuina. Nyt julkaistava Buzzing! Vol. 2 sisältää pelkästään uusia kappaleita ja se on levytetty yhtyeen täyskokoonpanolla.
Perustajajäsenten Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen kvartetissa soittaa rumpuja heidän poikansa Mooses Kuloniemi sekä basistina kokoonpanossa kymmenen vuotta vaikuttanut Pekka Rajamäki. Aija Puurtisen omaleimainen laulu ja Esa Kuloniemen värikylläinen kitarointi muodostavat kokonaisuuden, jonka varaan yhtyeen soundi on perustunut alusta saakka. Pariskunnan pelottomat, monen eri tyylilajin parissa toteuttamat kokeilut tuottavat hengittävää kerroksellisuutta, joka luo kypsän ja eheän kokonaisuuden. Lopputuloksena uudella Buzzing! Vol. 2 -albumilla äänessä on omaleimainen genrehybridi.
Honey B & T-Bonesin eri tyylien keitos toimii monipuolisena alustana levyn kappaleiden tarinoille, jotka ovat välähdyksiä erilaisista elämäntilanteista. “Olemme työstäneet tätä kokonaisuutta parin vuoden ajan ja nyt kuultavaksi valikoitui kahdeksan kappaletta”, Esa Kuloniemi kertoo. ”Tällä levyllä Aija vastaa kaikesta sävellystyöstä ja valtaosasta sanoituksistakin. Laulaja-lauluntekijä Emma Raunio kirjoitti yhden tekstin ja minä yhden”, Esa jatkaa.
Aija Puurtinen kuvailee Buzzing Vol. 2. -kokonaisuuden teemoja seuraavasti: ”Esimerkiksi kappaleessa Missing aiheena on läheisen katoaminen, mistä huolimatta kertomuksen minähenkilöllä on vahva usko, että menetys ei ole lopullinen. Menopala Shake the Dust from Your Feet kehottaa karistamaan harteilta vähättelyn painolastin. Loukkauksia ei pidä ohittaa, mutta ei myöskään antaa niiden määrittää omaa elämää.” Sanoitusten tiedostavuus ulottuu myös ympäristökysymyksiin. Aija jatkaa: “Bee Bee Pollinator on jopa hieman zztopmaisesti toteutettu ylistys mehiläisille ja muille uhanalaisille pölyttäjille, noille tärkeille ahertajille, joiden työlle merkittävä osa ekosysteemimme monimuotoisuudesta perustuu.”
Levyn kahdella kappaleella vierailee kosketinsoitinvirtuoosi Seppo Kantonen ja yhdellä nouseva, nuoremman sukupolven slidekitaristi Marko Karppi.
Lisätietoja:
http://www.hbtb.net/
https://www.facebook.com/honeybtbones/
Keikat
28.10. Tampere, Tampere-talo
02.12. Helsinki, Bar Loose
03.12. Tampere, TTT-klubi
Haastattelut: Katja Toivanen, katja.toivanen@helsinkicalling.com, puh 040-7011686
Keikat myy: Kari Pössi, possi@piikkikasvi.fi; puh 050 564 1950
Muita uutisia
Artistit
- 22-Pistepirkko
- 90’s Fin Cover Boyz & Girlz
- Absoluuttinen Nollapiste
- Aleksi Ahoniemi & DJ Ewok
- An Evening of Rock Classics
- Asko Keränen
- DJ Esko Eerikäinen
- DJ Oku Luukkainen
- DJ Salsa Sinisalo
- Eläkeläiset
- Gimme ABBA!
- Hearthill
- Heme
- Honey B. & T-Bones
- Inga Söder
- Jennie Storbacka
- Johanna Pakonen
- Jonna Tervomaa
- Jussu Pöyhönen
- Jytäjyrsijät
- Kaartin Combo
- Lasse Piiraisen Orkesteri
- Lenni-Kalle Taipale
- Maarit Hurmerinta Duo
- Martti Servo & Napander
- Millennium Project
- Motelli Skronkle
- Neljä Ruusua
- Netta Skog
- Niko Ahvonen
- Nina Tapio
- Partyphonics feat. ShowDJ Miika
- Popeda
- Radiopuhelimet
- Retropop
- Sami Pitkämö
- Sami Saari
- Sir Elwoodin hiljaiset värit
- Steve ’n’ Seagulls
- Suistamon Sähkö
- Suurlähettiläät
- Tanssiorkesteri Lossimies
- Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti
- The Moontwins: PK Keränen & Leija Lautamaja
- Timo Kotipelto
- Tuomari Nurmio
- Veeti
- Virve Rosti
- Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit
- Yari
Bilebändit
- Anamaria Rusi’s Jazzling Jukebox
- Apollo Orchestra
- BananaBand
- Beatwave
- Benny Lover
- Bile-Dani
- Bilebändi jYSÄRI
- Bilejuna
- Bileorkesteri Komia
- Blaster
- Boom Beat
- BOOSTER
- Breezer
- Covers & Lovers
- Disco Inferno
- E-Koodi
- Elektra
- Flashback to the 80’s with PAM! Feat. ELLA
- Gimme ABBA!
- Gringo
- Groove Brothers
- Groove President
- GRRIND
- Heavy Metal Revolution
- Hittiorkesteri Aimo
- Illansuu
- JAYHO
- Jelly
- Joku Paikallinen Bändi
- Kapteeni Lamminen Show
- Kruuvaus
- Lauantain Toivotut
- LeeWings
- Lipsaset (telakalla)
- Lisää Skumppaa!
- Livekaraoke by Boom Beat
- LMB (Lauri Mikkola Band)
- Millie Munroes
- Mr. Hyde
- Mr. Sushi
- PAM! feat. ELLA
- Remix!
- RockCircus Sipola
- Roxette Ultimate Tribute
- Sallad
- Shut The Funk Up
- Smokemachine
- SoSonic
- Southfork Sound Machine
- Sputnik
- Super Troupers plays ABBA
- Supersonic
- SUPREME
- Telaketju
- The Bilebändi
- Uncle Ben’s Pumped Up Frisco
- UpEleven