Beatwave

Beatwave on ammattimuusikotovereista koostuva tasokas bilepumppu. Beatwaven jäsenten asuinpaikka maantieteellisen keskiarvon mukaan sijaitsee kutakuinkin Tampereen seudulla, mutta tosiasiassa ääripäät ulottuvat aina Helsingistä Jyväskylään saakka.
Olipa kyseessä yökerhokeikka, firmajuhlat, yksityiset merkkipäiväkekkerit tai häät, Beatwaven kattava ohjelmisto, tinkimätön asenne musiikkia ja keikkailua kohtaan sekä satojen keikkojen kokemus takaavat onnistuneet bileet tai arvokkaammatkin juhlat. Nuoresta iästään huolimatta nämä kokeneet soittajat ovat ehtineet touhuta erilaisten bändien parissa jo vuosikausia aina hevistä humppaan saakka, joten ohjelmistoa, näkemystä ja kokemusta ihmisten viihdyttämisestä on karttunut taskuihin roppakaupalla.
Beatwaven lähtökohtana on esittää hyvää musiikkia taidokkaasti soitettuna, hyvällä meiningillä esitettynä ja huumorilla höystettynä. Beatwaven ohjelmiston painopiste on erityisesti 90-luvun hittibiiseissä, mutta ohjelmistoa löytyy rutkasti myös muilta vuosikymmeniltä. Keikalla kuulet takuuvarmasti biisejä, joita et olisi ikinä osannut odottaa livebändiltä kuulevasti!
Laita jakoon
Muita uutisia:
Annika Eklundilta uutta musiikkia
23.09.2022
Roxette Ultimate Tribute
14.09.2022
SUPREME
12.09.2022
DJ Salsa Sinisalo
07.09.2022
BLIND CHANNEL – THE CRUISE 27.12.2022
17.08.2022
