Uutiset · 3.2.2023

Hearthill – uutta musiikkia ja keikkoja

Todellinen klassikkoyhtye Hearthill on aktivoitunut jälleen. Kokoonpano valmistelee uutta materiaalia ja julkaisee keväällä 2023 uuden albumin, mistä on nyt ennakkoon tarjolla single ”Will I Ever See My Love Again?”. Rockabillyä, countrya ja poppia yhteen sulattavan bändin soundi ja energia toimii keikoilla yhä samalla tavalla kuin bändin alkuaikoina.

Vuonna 1988 läpimurron tehnyt itähelsinkiläisbändi saavutti aktiiviurallaan (1988 – 1993) lähes kaiken mitä suomalaisyhtye voi saavuttaa. Hearthill levytti kuusi albumia, soitti yli 500 keikkaa ja esiintyi kymmenessä maassa.

Huippunsa Hearthill-huuma saavutti Suomessa keväällä 1990, jolloin bändi julkaisi kolmannen levynsä ”Graveyard Party Blues”. Kantria, poppia, rockabillyä ja lähiödekadenssia sekoittanut albumi nousi levykauppojen myyntilistojen kärkeen, myi 10 000 kappaletta, ja pitkäsoiton nimibiisin video pyöri ahkerasti kansainvälisellä MusicTV:llä. Bändi teki levyn myötä myös kaksi keikkarundia Yhdysvaltoihin vuosina 1990 ja 1991.

Hearthill on luonut maineen hurjana liveaktina. Se on esiintynyt kymmenillä festivaaleilla Ruisrockista Roskilden kautta Austinin SXSW-festareihin. Lisäksi yhtye on kolunnut satoja klubeja, joista voi mainita muun muassa Lontoon Marquees-klubin (1989) sekä New Yorkin legendaariseen CBGB:n (1991).

Yhtye keikkailee siellä täällä pitkin Suomen loppukeväästä ja alkukesästä näin:

20.04. Espoo / Louhisali

29.04. Tampere / TTT-klubi

25.05. Helsinki / Tavastia

09.06. Järvenpää / Eikan Pub

Kuuntele single:

https://open.spotify.com/album/4PrqMYXI06XEejDpjurt1Z?si=Fm8tloGbS9Chx-64Gw9pYw

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.