Uutiset · 3.6.2022

Aleksi Ojala

Laulaja-lauluntekijä ja tuottaja Aleksi Ojalan uutuusalbumi Retrospektiivi julkaistaan perjantaina 30. syyskuuta. Myös musiikin tohtori ja musiikkikasvattajana toimiva artisti julkaisee nyt pitkästä aikaa uutta musiikkia. Albumin keskeisiä teemoja ovat ihmisen elämänkaari lapsuudesta vanhuuteen sekä sukupolvien muodostamat ketjut. Elämää oivaltavasti tarkastelemalla Ojala tarjoaa persoonallisen vaihtoehdon suomenkielisen laatupopin ystäville.

“Albumi sisältää mm. isovanhempieni tarinan nuorina rakastavaisina sodan keskellä (Te kävitte täällä), biisin, joka lähtee liikkeelle suuria ikäluokkia edustavan isäni syntymästä ja etenee siitä edelleen omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni (Maailman rakkaat) sekä kappaleita vanhemmuuden herättämistä tunteista (Joutsenlampi ja Kiitos). Useissa biiseissä katson omaa elämääni taaksepäin lapsuutta ja nuoruutta kuvaten, jolloin keskiössä ovat ystävyys (Leimii), bändikuviot (Retrospektiivi) ja musiikilliset sankarini (Elää ikuisesti)”, Ojala avaa.

Retrospektiivi-albumilta on julkaistu aiemmin single Joutsenlampi. Ennen levyä julkaistaan vielä toinen ennakkolohkaisu Leimii, joka ilmestyy suoratoistopalveluihin perjantaina 16. syyskuuta. Musiikillisesti jonnekin Tame Impalan ja Fleetwood Macin väliin sijoittuvan haikean popkappaleen sanoitus on kertojan päänsisäistä jupinaa ravintolapöydässä – tilanteessa, jossa hän on odottanut nuoruusvuosien parhaan kaverinsa näkemistä, mutta työkiireiden uuvuttama kaveri on poissaoleva ja lähtee yhden oluen jälkeen kotiin. Kappaleen kertoja jää ravintolapöytään yksin muistelemaan nuoruusvuosien seikkailuja.

Rakastaa ja tulla rakastetuksi -hitistä tuttu Aleksi Ojala on julkaissut albumit Sydämet & nuolet (2003) ja Koditon mies (2007) Universal Music Finlandille. Hän on kirjoittanut soittolistojen kärkeen nousseita kappaleita myös muille artisteille kuten Kaija Koolle ja Club for Fivelle. Ennen soololevyjen julkaisua Ojala vaikutti muun muassa kokoonpanoissa Montevideo ja James the Beaver.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Viestintätoimisto Röd
Jenni Salminen
jenni@rodrod.fi
+358 44 077 0104

Keikat
Piikkikasvi Agency
Kari Pössi
possi@piikkikasvi.fi
+358 50 564 1950

 

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.