Artistit19.04.2016
Yari

Yari – mies ja piano
Se-yhtyeen keulilta tunnetuksi tullut Yari ei ole liiemmin esiintymislavoja kolunnut viime vuosina, enemmänkin hän on keskittynyt tekemään musiikkia lukuisiin kotimaisiin elokuviin.
Muun muassa kappaleet ”Maria Maria”, ”Voin odottaa” ja ”Varjot” ovat jättäneet vahvan jälkensä monen ihmisen sielunmaisemaan. Omin sanoin Yari kuvailee kiertueen tulevaa settiä näin: vanhaauuttaomiavarastettuja.
Viime vuosien aikana Yari on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Kotiteollisuuden sekä Eläkeläisten, Se Tuntematon Numero –kokoonpanon (josta löytyy Litku Klemetin näköinen ryhmä) kera.
Laita jakoon
Muita uutisia:
Kimmo Härmä – Härmä Duo
19.04.2016
Davitt Barry
19.04.2016
Veeti
19.04.2016
Tanssiorkesteri Lossimies
19.04.2016
Lenni-Kalle Taipale
19.04.2016
Tuomari Nurmio
19.04.2016
