Uutiset07.04.2026

Steve ’n’ Seagulls jatkaa maailmanvalloitustaan

Kotimaassa keikkailu on maailmalla jo yli kymmenen vuotta kiertäneelle Steve ’n’ Seagullsille rakasta, mutta ulkomailla viehättävät rajattomat mahdollisuudet.

Samaan aikaan, kun suomalainen newgrass-yhtye Steve ’n’ Seagulls matkaa The Dark Side Of The Moo -levynjulkaisukiertueellaan ympäri Eurooppaa, ilmestyvät keikkakalenteriin jo seuraavan The Mooligans 2027 -kiertueen ensiaskeleet. Vuosi 2027 käynnistyy yhtyeen osalta 23 päivää ja yhtä monta keikkaa sisältävällä Iso-Britannian ja Ranskan kiertueella. Kiertue julkaistaan 7.4.2026.

Molemmissa paikoissa olemme kiertäneet jo kohta 10 vuoden ajan ja ilahduttavaa on, että homma tuntuu etenevän vuosi vuodelta. Klubien yleisökapasiteetti on nousussa ja soitamme Ranskassa ja Iso-Britanniassa myös festivaalikeikkoja. Tuossa kun runtataan 23 päivää putkeen meidän energisellä otteella, niin mikäpä siinä! Suomi on meille rakas paikka ja yleisö on omanlaisensa, mutta ulkomailla kiehtovat lähes rajattomat mahdollisuudet, yhtyeen laulaja-kitaristi Remmel toteaa.

Englantilainen vieraanvaraisuus ja ranskalainen keittiö. Siinä oivallinen parivaljakko onnistuneeseen maailmanvalloitukseen. On sangen mukavaa viettää helmi-maaliskuu alueilla, joissa jokainen päivä on keikkapäivä ja mausiikkikulttuuri voi vahvasti, haitaristi ja multi-instrumentalisti Hiltunen jatkaa.

Yhtyeen viidennen albumin The Dark Side Of The Moo -nimeä kantava kiertue käynnistyi vuoden 2025 loppupuolella lähes kokonaan loppuunmyydyllä Ranskan sekä Keski-Euroopan kattaneella kiertueella. Alkuvuoden 2026 Lokit kiertävät maaotteluhengessä Suomessa ja Ruotsissa. Kesällä vuorossa ovat Euroopan festivaalit ja kiertue taputellaan valmiiksi kesän jälkeen Ruotsin, Norjan, Espanjan, Portugalin, Belgian, Saksan, Itävallan, Sveitsin ja Hollannin kattavalla kokonaisuudella. Imua ulkomaille siis on.

Steve ’n’ Seagulls on suomalainen newgrass-yhtye, joka nousi laajempaan tunnettuuteen kesällä 2014 YouTubeen lataamillaan videoilla. Tähän mennessä yhtyeen videoita on katsottu pelkästään kyseisellä alustalla yli 366 miljoonaa kertaa. Vuodesta 2015 asti yhtye on kiertänyt ympäri maailmaa, keikkaillut neljällä mantereella ja yli 35 maassa. Yhtye on julkaissut viisi levyä, josta toisena maailmaan putkahtanut Brothers In Farms on edelleen ainoa suomalainen musiikkialbumi, joka on noussut Billboardin Bluegrass -listan sijalle yksi.

Steve’n’Seagulls internetissä!
Steve’n’Seagulls – The Mooligans Press kit

Steve ’n’ Seagulls The Mooligans 2027 UK & France Tour:

26.2.2027 UK – London, Garage
27.2.2027 UK – Bedford, Esquires
28.2.2027 UK – Lincoln, The Drill
1.3.2027 UK – Newcastle, Anarchy Brew
2.3.2027 UK – Glasgow, Oran Mor
3.3.2027 UK – Aberdeen, Lemon Tree
4.3.2027 UK – Carlisle, Old Fire Station
5.3.2027 UK – Holmfirth, Picturedome
6.3.2027 UK – Bilston, Robin
7.3.2027 UK – Bristol, Fleece
8.3.2027 UK – Southampton, The Brook
9.3.2027 UK – Dover, Booking Hall

10.03.2027 FR-Vaureal, Le Forum
11.03.2027 FR-Rouen, Le 106
12.03.2027 FR-Laval, 6PAR4
13.03.2027 FR-Nantes, Stereolux
14.03.2027 FR-Rennes, Le MeM
15.03.2027 FR-Plougastel, Espace Avel Vor
16.03.2027 FR-Tours, Le Bateau Ivre
17.03.2027 FR-Calais, Centre Culturel Gérard Philippe
18.03.2027 FR-Metz, La BAM
19.03.2027 FR-Meisenthal, Boîte Noire – La Halle Verrière
20.03.2027 FR-Besançon, La Rodia

Manageri
Kari Pössi / Blue Buddha Management
050 564 1950
possi@bbmgmt.com

Keikkamyynti
Arttu Tolonen / Sahara Agency Oy
044 0314 444
arttu.tolonen@piikkikasvi.fi

Haastattelupyynnöt
Janne Segerståhl / Sahara Agency Oy
040 592 0607
janne@piikkikasvi.fi

Kuva: Jaakko Manninen Photography


Laita jakoon