Uutiset · 8.9.2020
Sir Elwoodin hiljaiset värit keikoille

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta Sir Elwoodin hiljaisten värien ensimmäisen omakustannelevyn julkaisusta, jota bändi itse pitää yhtyeen syntyhetkenä. Juhlavuoden kunniaksi vuosikymmenen levytystaukoa viettänyt yhtye uusi albumi ”Aamupäivän Errol Flynn” julkaistiin syyskuun alussa.
Yhtyeen nokkamies Juha Lehden mukaan levyä on rakennettu vanhanaikaisin metodein ja rauhallisella aikataululla vuodesta 2014 asti, jolloin yhtye teki ensimmäiset treenikämppä-äänitykset uusista kappaleista.
”Levyllä ei ole käytetty clickkiä tai auto-tunea ja muutenkin olemme pyrkineet siihen, että mukana on mahdollisimman vähän laitteilla tehtyjä korjauksia. Tärkein ajatus on ollut, että jos edellistä levystä on kulunut kymmenen vuotta, niin nyt ei ole kiire vaan tehdään kaikki harkiten. Se kuuluu myös lopputuloksesta”, Juha Lehti kertoo.
Studiolla aikaa kului lopulta reilut viisi vuotta ja sovitukset muuttuivat joidenkin biisien kohdalla moneen kertaan.
Yhtye keikkailee syksyllä näin:
22.10 Espoo Sellosali
23.10 Tuusula Krapin Paja
24.10 Pori Punainen Kukko
05.11 Tampere Pakkahuoneen Klubi
06.11 Seinäjoki Rytmikorjaamo
07.11 Rauma Kulttuurikuppila Brummi
19.11 Kuusankoski, Pato Areena
20.11 Kuopio Henry’s
21.11 Joensuu Kerubi
11.12 Lahti Möysä
12.12 Helsinki Tavastia
(ja muutokset mahdollisia, seuraa paikallista tiedotusta, täällä julkaistaan mahdolliset muutokset ja rajoitukset myös mahdollisimman pikaisesti).
Muita uutisia
- Virve Rosti tekee historiaa: Ensimmäistä kertaa urallaan ohjatussa musiikkivideossa Pasi & Anssin uudella singlellä 13.6.2025
- Timo Kotipelto Raskasta Joulua kiertueelle 4.6.2025
- 51KOODIA-YHTYE JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA 30.5.2025
- Ysäri AllStars mukaan Ysäri Pre-Halloween -risteilylle 5.5.2025
- Saharan tiimi vahvistuu 1.4.2025
Artistit
- @Junkmail
- 22-Pistepirkko
- 51Koodia
- 90’s Fin Cover Boyz & Girlz
- Absoluuttinen Nollapiste
- Aksel Kankaanranta
- Aleksi Ahoniemi & DJ Ewok
- An Evening of Rock Classics
- DJ Aleksanteri K
- DJ Esko Eerikäinen
- DJ Oku Luukkainen
- DJ Salsa Sinisalo
- DJ Sara-Maaria
- Eläkeläiset
- Entäs Peltonen?
- Gimme ABBA!
- Heme
- Inga Söder
- Jennie Storbacka
- Johanna Pakonen
- Jussu Pöyhönen
- Jytäjyrsijät
- Kaartin Combo
- Kasarishow
- Klara LaFleur
- Lasse Piiraisen Orkesteri
- Lenni-Kalle Taipale
- Maarit Hurmerinta Duo
- Maiju Lehti
- Martti Servo & Napander
- Mikä-Mikä
- Millennium Project
- Muovikukat
- Neljä Ruusua
- Netta Skog
- Niko Ahvonen
- Nina Tapio
- Nypykät
- One More Time DJ´s
- Partyphonics feat. ShowDJ Miika
- Pekka Ruuska
- Popeda
- Radiopuhelimet
- Sami Pitkämö
- Sami Saari
- Sir Elwoodin hiljaiset värit
- Sofia Autio
- Steve ’n’ Seagulls
- Suistamon Sähkö
- Suurlähettiläät
- Tanssiorkesteri Lossimies
- Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti
- The Moontwins
- Timo Kotipelto
- Toinen Antti
- Tuomari Nurmio
- Veeti
- Virve Rosti
- Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit
- Yari
- Ysäri AllStars
Bilebändit
- Anamaria Rusi’s Jazzling Jukebox
- Apollo Orchestra
- BananaBand
- Beatwave
- Benny Lover
- Bile-Dani
- Bilebändi jYSÄRI
- Bilejuna
- Bileorkesteri Komia
- Blaster
- BNGR!
- Boom Beat
- Boom Beat Livekaraoke
- BOOSTER
- Breezer
- BRIMA
- Covers & Lovers
- Disco Inferno
- Elektra
- Flashback to the 80’s with PAM! Feat. ELLA
- Gilda Goes Disco
- Gringo
- Groove Brothers
- Groove President
- GRRIND
- Heavy Metal Revolution
- Helsinki Grand Slam
- Hittiorkesteri Aimo
- Illansuu
- JAYHO
- Jelly
- Joku Paikallinen Bändi
- Kruuvaus
- Lauantain Toivotut
- LeeWings
- Lipsaset (telakalla)
- Lisää Skumppaa!
- Millie Munroes
- Mr. Hyde
- Mr. Sushi
- OHRA
- PAM! feat. ELLA
- Rock & Roll Sensation
- RockCircus Sipola
- Roxette Ultimate Tribute
- Sallad
- Smokemachine
- Southfork Sound Machine
- Sputnik
- Supersonic
- SUPREME
- Telaketju
- The Bilebändi
- Uncle Ben’s Pumped Up Frisco
- UpEleven