Sampsa Astala

Sampsa Astala on Karkkilasta lähtöisin oleva ja sittemmin helsinkiläistynyt muusikko, DJ ja tuottaja, jonka ammatillinen ura muusikkona alkoi Lordi-yhtyeen rumpalina ja taustalaulajana. Sampsa oli mukana viidellä Lordin studioalbumilla sekä voittamassa Euroviisut vuonna 2006. Tämän jälkeen hän aloitti oman uransa, ensin Stala & So. -yhtyeen keulakuvana ja vuodesta 2016 lähtien sooloartistina. Sampsa on tuttu myös suomenkielisiä versioita Mötley Crüen biiseistä tekevän Mötikkä-yhtyeen laulajana
Sampsa on tehnyt kappaleita ja toiminut tuottajana muun muassa Pete Parkkoselle ja Järjestyshäiriölle. Lisäksi hän on esiintynyt mm. Apulannan, Hanna Pakarisen ja Peer Güntin taustalaulajana heidän albumeillaan.
Ohjelmisto koostuu kattavasti Sampsan 22 -vuotiselta ammattilaisuralta. Luvassa on mm. Lordin, KISSin, Apulannan ja Dingon kappaleita omaa soolotuotantoa unohtamatta. Sampsa julkaisee 50v. -juhlavinyylisinglen ”Legendaa” Tammikuussa 2024. Astalan toinen soololevy julkaistaan myös syksyllä 2024
Laita jakoon
Muita uutisia:
POPEDA – RATINA – RAKKAUS
27.11.2017
Benny Lover
22.08.2017
Yö konserttisaleissa
18.08.2017
Popeda torvilla kesällä 2017
15.06.2017
