Uutiset · 3.10.2023
Neljä Ruusua – Akustinen unelma

”Kauan sitten 1980-luvun lopulla halusimme soittaa mahdollisimman paljon keikkoja.
Oivalsimme, että mikäli mahduttaisiin mahdottomiinkin mestoihin esiintymään, saisimme maksimoitua soittotapahtumiemme määrän. Soitetaan akustisesti, pienillä kamoilla!
Tämä mahdollisti rantautumisen kansan pariin mitä eksoottisimpiin paikkoihin, luomaan mitä ainutlaatuisimpia iltamia. Keikkailimme todella taajaan, ja yhteissoittomme kehittyi valtavasti.
Palaute noista keikoista oli pääsääntöisesti ylistävää, jopa siinä määrin että meitä rupesi ärsyttämään.
Kaikki puhui aina vaan niistä akustisista keikoista, vielä siinä vaiheessakin kun meidän intressit oli jo aivan toisentyyppisissä ilmaisutavoissa.
Kului vuosikymmen, ja mieli rupesikin halajamaan takaisin noihin akustisiin ihmisläheisiin tunnelmiin.
Päätimme v. 1999 tehdä ”Hunningolla baareissa” -nimisen akustisen kiertueen, jossa soitimme mahdollisimman pienissä ja omalaatuisissa kuppiloissa ympäri Suomen. Se oli niin hauskaa, että teimme seuraavana vuonna jatko-osan, ”Hunningolla baareissa II” -kiertueen. Kylien kuppilat täyttyivät jälleen ääriään myöten viikonpäivistä riippumatta. Meininki oli hurjaa, 11 päivää putkeen ääriolosuhteissa.
Yli kaksikymmentä vuotta on kulunut, ja päätimmekin kesällä -23 soittaa kokeilumielessä pitkästä aikaa yhden akustisen konsertin. Tämä Tuusulan Krapin Pajan keikka tuntui siinä määrin innostavalta, että päätimme vihdoin toteuttaa unelmamme akustisesta kiertueesta ”oikeissa” keikkapaikoissa mukavissa puitteissa. Akustinen Unelma 2024 on käymässä toteen.”
Saa nauttia, on lupa tanssia!
Muita uutisia
Artistit
- 22-Pistepirkko
- 90’s Fin Cover Boyz & Girlz
- Absoluuttinen Nollapiste
- Aleksi Ahoniemi & DJ Ewok
- An Evening of Rock Classics
- Asko Keränen
- DJ Esko Eerikäinen
- DJ Oku Luukkainen
- DJ Salsa Sinisalo
- Eläkeläiset
- Gimme ABBA!
- Hearthill
- Heme
- Honey B. & T-Bones
- Inga Söder
- Jennie Storbacka
- Johanna Pakonen
- Jonna Tervomaa
- Jussu Pöyhönen
- Jytäjyrsijät
- Kaartin Combo
- Lasse Piiraisen Orkesteri
- Lenni-Kalle Taipale
- Maarit Hurmerinta Duo
- Martti Servo & Napander
- Millennium Project
- Motelli Skronkle
- Neljä Ruusua
- Netta Skog
- Niko Ahvonen
- Nina Tapio
- Partyphonics feat. ShowDJ Miika
- Popeda
- Radiopuhelimet
- Retropop
- Sami Pitkämö
- Sami Saari
- Sir Elwoodin hiljaiset värit
- Steve ’n’ Seagulls
- Suistamon Sähkö
- Suurlähettiläät
- Tanssiorkesteri Lossimies
- Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti
- The Moontwins: PK Keränen & Leija Lautamaja
- Timo Kotipelto
- Tuomari Nurmio
- Veeti
- Virve Rosti
- Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit
- Yari
Bilebändit
- Anamaria Rusi’s Jazzling Jukebox
- Apollo Orchestra
- BananaBand
- Beatwave
- Benny Lover
- Bile-Dani
- Bilebändi jYSÄRI
- Bilejuna
- Bileorkesteri Komia
- Blaster
- Boom Beat
- BOOSTER
- Breezer
- Covers & Lovers
- Disco Inferno
- E-Koodi
- Elektra
- Flashback to the 80’s with PAM! Feat. ELLA
- Gimme ABBA!
- Gringo
- Groove Brothers
- Groove President
- GRRIND
- Heavy Metal Revolution
- Hittiorkesteri Aimo
- Illansuu
- JAYHO
- Jelly
- Joku Paikallinen Bändi
- Kapteeni Lamminen Show
- Kruuvaus
- Lauantain Toivotut
- LeeWings
- Lipsaset (telakalla)
- Lisää Skumppaa!
- Livekaraoke by Boom Beat
- LMB (Lauri Mikkola Band)
- Millie Munroes
- Mr. Hyde
- Mr. Sushi
- PAM! feat. ELLA
- Remix!
- RockCircus Sipola
- Roxette Ultimate Tribute
- Sallad
- Shut The Funk Up
- Smokemachine
- SoSonic
- Southfork Sound Machine
- Sputnik
- Super Troupers plays ABBA
- Supersonic
- SUPREME
- Telaketju
- The Bilebändi
- Uncle Ben’s Pumped Up Frisco
- UpEleven