Kärtsy

Kärtsy- Acoustic Show
Kärtsy tunnetaan parhaiten kansainvälisilläkin markkinoilla paljon vaikuttaneen Waltari-yhtyeen nokkamiehenä. Yhtye on juuri menneenä vuonna täyttänytkin kunniakkaat 30 vuotta ja meno senkun on vaan parantunut!
Harva kuitenkin tietää, että Kärtsy on jo viisi vuotta tehnyt myös huomattavaa uraa trubaduuritaiteilijana, kierrellen Suomea ristiin rastiin tämänkin tittelin alla.
Kärtsyn akustiseen instrumentaatioon kuuluu luonnollisesti akustinen kitara, mutta myös piano on setissä huomattavassa roolissa, pianoa Kärtsy on soittanutkin jo pienestä pitäen, joten tämä tuo settiin huomattaa rikkautta, verrattuna moniin ”perustrubaduureihin”.
Setin repertuaari on myös hyvin Kärtsyn näköistä. Noin puolet koostuu cover-kappaleista (tilatessaan saa myös kokonaisen cover-illan) ja puolet artistin omasta materiaalista. Covereiden pääpaino on 90-luvun hiteissä ala Nirvana, Red Hot Chili Peppers, Depeche Mode ja Blur, mutta myös 2000-luvun materiaalia löytyy á la Linkin Park, Lady Gaga ja Paramore. Toki myös klassikot kuuluvat illan huipentumaan á la Led Zeppelin, Queen, Bowie ja Prince.
Kärtsyn monipuolisessa musiikkimaailmassa ovat ihmiset kovasti viihtyneet ja myös artistin valovoimainen persoona luo heti juhlallisen perusvireen illalle.
Tilaapa Kärtsy juhliesi viihdyttäjäksi, niin et varmasti pety illan musiikilliseen tasoon!
Ps. Tilattavissa myös pianomusiikkisetti juhlallisempaan makuun.
Laita jakoon
Muita uutisia:
GRRIND
13.02.2017
Popeda – Lihaa ja perunaa
10.02.2017
Popedan vuosi pakettiin
16.12.2016
DJ Esko Eerikäinen
24.11.2016
