Uutiset · 5.5.2023
Jonna Tervomaalta uutta musiikkia

Jonna Tervomaa julkaisee tänään tulevan albuminsa ensimmäisen singlen Auringon eteen. Tänään julkaistava Auringon eteen katkaisee Tervomaan kuuden vuoden mittaiseksi venyneen levytystauon. Tervomaan kahdeksas studioalbumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna
Uuden musiikin lisäksi Tervomaalla on tänä vuonna kolminkertainen syy juhlia: Tammikuussa 50 vuotta täyttänyt ajaton artisti juhlistaa myös aikuisiän debyyttialbuminsa (Jonna Tervomaa, 1998) 25-vuotisjuhlia, sekä Syksyn sävelestä vuonna 1983 alkanutta 40-vuotista laulajan uraansa. Parhaillaan Tervomaa kiertää Suomea Suljettu sydän -kiertueensa tiimoilta.
”Uuden tekeminen on ollut mahtavaa pitkän yksin hauduttelun jälkeen. Olin jo kirjoittamassa rauhallista, mieteskelevää, lähes kuiskailevaa albumia, mutta sitten kaikki lähti oudoille raiteille, maailma meni kiinni ja muuta suurta tapahtui. Muutin suunnitelmaa. Nyt olen halunnut tehdä levylle lauluja, jotka menee ihon alle, mutta tuovat maailmaan samalla lisävoimaa ja hauskuutta. Keveyttä, mutta ajatuksia”, Tervomaa kertoo.
Tulevan albumin tuottajana toimii Eppu Kosonen, jonka kanssa Tervomaa teki edellisen kerran yhteistyötä vuonna 2013 ilmestyneen Eläköön menestysalbuminsa yhteydessä.
”Eläköön-levyn sessiosta jäi hyvä mieli ja lopputuloskin oli mahtava sekä menestynyt, joten on hienoa palata taas yhteen Epun kanssa. Nyt julkaistava levyn ensimmäinen single Auringon eteen on irrotteleva, rennosti syntynyt biisi. Sitä tulee olemaan fantastista esittää keikoilla. Se on täynnä kirkasta valoa. Sitä tarvitaan”, Tervomaa jatkaa.
Jonna Tervomaa tähdittää myös tänään starttaavaa Nelosen uutta musiikkiohjelmaa Suomi soi, jossa sovitetaan kansainvälisiä hittejä suomenkielisiksi versioiksi. Ohjelmassa kappaleita versioivat Tervomaan lisäksi myös Pate Mustajärvi, Olavi Uusivirta, Mira Luoti ja Samuli Putro.
Jonna Tervomaan Suljettu sydän -kiertueen jäljellä olevat keikat:
5.5. Tampere, G Livelab (Loppuunmyyty)
6.5. Lappeenranta, Nuijamies
7.5. Hämeenlinna, Suistoklubi
13.5. Kuusankoski, Pato Areena
17.5. Jyväskylä, Lutakko
19.5. Helsinki, Korjaamo
20.5. Turku, Logomon Teatro
Kesällä Jonna Tervomaa esiintyy esim näissä tapahtumissa:
8.7. Joensuu, Ilovaarirock
19.7. Tampere, Tammerfest Klubi
29.7. Kotka, Meripäivät
3.8. Pyhätunturi, Pyhä Unplugged
19.8. Helsinki, Juhlaviikkojen Huvila-teltta
Syksyn kiertue starttaa 20.10. ja jatkuen siitä joulukuulle.
(muutokset ja lisäykset mahdollisia).
Muita uutisia
- 40 vuotta Yötä: Yö-yhtye nousee Katinkulta Areenan lavalle WinterOpenissa – solistina JP Leppäluoto 25.5.2023
- Hearthill julkaisee uuden levyn ”The Love Circus” Tavastialla 25.5.2023 24.5.2023
- Lasse Piiraisen Orkesteri Saharan rosteriin 12.5.2023
- Jonna Tervomaalta uutta musiikkia 5.5.2023
- Laulaja ja musikaalitähti Lauri Mikkola mukana Tähdet, Tähdet – kilpailussa 6.4.2023
Artistit
- 22-Pistepirkko
- Absoluuttinen Nollapiste
- Aleksi Ahoniemi & DJ Ewok
- An Evening of Rock Classics
- Asko Keränen
- DJ Esko Eerikäinen
- DJ Oku Luukkainen
- DJ Salsa Sinisalo
- Eläkeläiset
- Gimme ABBA!
- Hearthill
- Heme
- Honey B. & T-Bones
- Inga Söder
- Jennie Storbacka
- Johanna Pakonen
- Jonna Tervomaa
- Jussu Pöyhönen
- Jytäjyrsijät
- Kaartin Combo
- Lasse Piiraisen Orkesteri
- Lenni-Kalle Taipale
- Maarit ja Sami Hurmerinta
- Martti Servo & Napander
- Millennium Project
- Motelli Skronkle
- Neljä Ruusua
- Netta Skog
- Niko Ahvonen
- Nina Tapio
- Partyphonics feat. ShowDJ Miika
- Pate Mustajärvi
- Popeda
- Radiopuhelimet
- Retropop
- Sami Pitkämö
- Sami Saari
- Sir Elwoodin hiljaiset värit
- Steve ’n’ Seagulls
- Suistamon Sähkö
- Suurlähettiläät
- Tanssiorkesteri Lossimies
- Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti
- The Moontwins: PK Keränen & Leija Lautamaja
- Timo Kotipelto
- Tuomari Nurmio
- Veeti
- Yari
- Yö
Bilebändit
- Anamaria Rusi’s Jazzling Jukebox
- Apollo Orchestra
- BananaBand
- Beatwave
- Benny Lover
- Bile-Dani
- Bilebändi jYSÄRI
- Bilejuna
- Bileorkesteri Komia
- Blaster
- Boom Beat
- BOOSTER
- Breezer
- Disco Inferno
- E-Koodi
- Flashback to the 80’s with PAM! Feat. ELLA
- Gimme ABBA!
- Gringo
- Groove Brothers
- Groove President
- GRRIND
- Heavy Metal Revolution
- Hittiorkesteri Aimo
- Illansuu
- JAYHO
- Jelly
- Joku Paikallinen Bändi
- Kapteeni Lamminen Show
- Kruuvaus
- Lauantain Toivotut
- LeeWings
- Lipsaset
- Lisää Skumppaa!
- Livekaraoke by Boom Beat
- LMB (Lauri Mikkola Band)
- Millie Munroes
- Mr. Hyde
- Mr. Sushi
- PAM! feat. ELLA
- Remix!
- RockCircus Sipola
- Roxette Ultimate Tribute
- Sallad
- Shut The Funk Up
- Smokemachine
- SoSonic
- Southfork Sound Machine
- Sputnik
- Super Troupers plays ABBA
- Supersonic
- SUPREME
- Telaketju
- The Bilebändi
- UpEleven