90’s Fin Cover Boyz & Girlz

90’s Fin Cover Boyz & Girlz on vuonna 2018 perustettu yhtye, joka päivittää vanhoja hittejä tähän päivään. Yhtyeen jäsenet ovat Mira (laulu), Tese (laulu) ja Tuomas ”Gary” Keskinen (kitara ja koneet). Bändi on keikkaillut vuodesta 2019 eri puolella Suomea: klubeilla, yksityiskeikoilla sekä festivaaleilla.
90’s Fin coverin biisit ovat saaneet hienon vastaanoton suoratoistopalveluissa. Esimerkiksi Spotifyssa biisejä on striimattu jo 20 miljoonaa kertaa ja ”Satasen laina” on ehtinyt striimaamaan kultaa ja platinaa, sekä ”Vie mut minne vaan” kultaa. Yhtyeen versio ”Satasen Lainasta” valittiin Spotifyn toimesta kesän 2021 TOP 6 -hitit listalle. Yhtyeen musiikkia on myös kuultavissa Lapua 1976 -elokuvassa (40 viimeistä henkäystä).
Keikkailusta yhtyeen jäsenillä on kokemusta aina 90-luvulta lähtien. Keikat ovat ovat energisiä ja mukaansa tempaavia. Keikka koostuu tuttujen hittien ”ilotulituksesta”, tämän päivän saundeilla höystettynä. Projekti lähtikin aikanaan liikkeelle ajatuksella ”hittibiisejä, hyvä energia ja tämän päivän saundi”. Näillä mausteilla yhtye onkin kasvattanut suosiotaan vauhdilla.
Laita jakoon
Muita uutisia:
Popedan uusi laulaja on Olli Herman!
01.01.2024
Popeda
01.01.2024
Rauhaisaa joulua!
22.12.2023
Gilda Goes Disco
13.12.2023
Sampsa Astala
05.12.2023
Covers & Lovers
13.11.2023
