Nina Tapio

Nina Tapio – monipuolinen laulaja ja esiintyjä

Nina Tapio on yksi suomalaisen musiikkikentän monipuolisimmista ja rakastetuimmista äänistä. Hänet tunnetaan niin Taikapeilin hittien tulkitsijana kuin lukemattomien artistien luottotaustalaulajana, musikaalien loistavana pääosanesittäjänä sekä televisiosta tuttuna esiintyjänä. Keväällä 2025 Nina hurmasi yleisönsä jälleen Tähdet, tähdet -ohjelmassa, jossa hänen karismansa ja laulutaitonsa nousivat uuteen loistoon.

Nina on energinen, lämmin ja taitava esiintyjä, joka taipuu tyylilajista toiseen. Häneltä onnistuvat niin sielukkaat balladit, pop- ja rockklassikot kuin musikaalihelmetkin – aina sydämellä ja yleisöönsä aidosti eläytyen.

Nina Tapio on tilattavissa moniin eri kokonaisuuksiin:

  • Solistina – vahva ja koskettava esiintyjä, joka muuntautuu tilanteen mukaan. Ohjelmistossa mm. Taikapeiliä, Tähdet tähdet ohjelmasta tuttuja helmiä, suomalaisia ja ulkomaisia klassikoita sekä omia biisejä
  • Joulukonsertit – lämmin ja tunnelmallinen ohjelmisto talven juhlahetkiin.
  • Teemakokonaisuudet – esimerkiksi vauhdikas ABBA-show tai tilaajan toiveisiin räätälöity kokonaisuus.

Kun haluat tapahtumaasi esiintyjän, joka todella tavoittaa yleisönsä ja tekee illasta ikimuistoisen, Nina Tapio on oikea valinta.

Keikat

Ei keikkoja tällä periodilla.

Promokuvat

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.