Marion Rung

Marion Rung – suomalaisen musiikin ikoni
Marion Rung on yksi suomalaisen viihdemusiikin kirkkaimmista tähdistä. Hän aloitti uransa vuonna 1961, ja jo seuraavana vuonna vain 16-vuotias Marion hurmasi koko kansan, kun hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella “Tipi-tii”. Marion on edustanut Suomea Euroviisuissa kahdesti, vuosina 1962 ja 1973 (“Tom Tom Tom”), ja hänen lämmin äänensä sekä esiintymisvarmuutensa tekivät hänestä nopeasti kansainvälisesti tunnetun artistin.
Vuonna 1980 Marion saavutti merkittävän kansainvälisen voiton, kun hän palkittiin pääpalkinnolla Sopotin laulujuhlien Intervision-laulukilpailussa tulkitsemallaan kauniilla ja koskettavalla kappaleella “Hyvästi yö”. Hän on tehnyt musiikkia myös Suomen rajojen ulkopuolella: Marion on levyttänyt Englannissa albumin “Love is” sekä useita singlejä Saksassa, joista tunnetuimpana soinut hitti “El Bimbo”.
Monipuolinen laulaja on uransa aikana esittänyt musiikkia iskelmästä ja popista aina viihdemusiikin klassikoihin. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat mm. “Kylähäät”, “Eviva Espanja”, “Rakkaus on hellyyttä”, “Hyvästi yö” sekä molemmat Euroviisu-edustukset “Tipi-tii” ja “Tom Tom Tom”. Uransa aikana Marion on levyttänyt arviolta noin 400 laulua ja saanut useita kultalevyjä sekä yhden platinalevyn.
Vuonna 2025 Marion juhlii merkittävää virstanpylvästä täyttäessään joulukuussa 80 vuotta . Juhlavuosi tuo mukanaan myös uusia esiintymisiä: syksyllä hänet nähdään Vain elämää -ohjelmassa kunniavieraana yhdessä Remu Aaltosen ja Pepe Willbergin kanssa. Jokainen kunniavieraista saa oman päivänsä, jolloin kauden artistit tulkitsevat heidän ikimuistoisia kappaleitaan.
Juhlallisuuksia jatketaan vuonna 2026, jolloin yleisöllä on mahdollisuus olla mukana kunnioittamassa ja juhlistamassa tätä rakastettua taiteilijaa.
Marion Rungin ainutlaatuinen ääni, karismaattinen lavaesiintyminen ja vuosikymmeniä kestänyt ura ovat tehneet hänestä pysyvän osan suomalaista musiikkihistoriaa – laulajan, jonka esitykset koskettavat yleisöä sukupolvesta toiseen.
Keikat
Ei keikkoja tällä periodilla.
Promokuvat
Muualla
Artistit
- @Junkmail
- 22-Pistepirkko
- 51Koodia
- 90’s Fin Cover Boyz & Girlz
- Absoluuttinen Nollapiste
- Aksel Kankaanranta
- Aleksi Ahoniemi & DJ Ewok
- An Evening of Rock Classics
- DJ Aleksanteri K
- DJ Esko Eerikäinen
- DJ Oku Luukkainen
- DJ Salsa Sinisalo
- DJ Sara-Maaria
- Eläkeläiset
- Entäs Peltonen?
- Gimme ABBA!
- Heme
- Huhu
- Inga Söder
- Jennie Storbacka
- Johanna Pakonen
- Jussu Pöyhönen
- Jytäjyrsijät
- Kaartin Combo
- Kasarishow
- Klara LaFleur
- Lasse Piiraisen Orkesteri
- Lenni-Kalle Taipale
- Maarit Hurmerinta Duo
- Maiju Lehti
- Marion Rung
- Martti Servo & Napander
- Meiju Suvas
- Mikä-Mikä
- Millennium Project
- Muovikukat
- Neljä Ruusua
- Netta Skog
- Nina Tapio
- Nypykät
- One More Time DJ´s
- Partyphonics feat. ShowDJ Miika
- Pekka Ruuska
- Popeda
- Radiopuhelimet
- Sami Pitkämö
- Sami Saari
- Sir Elwoodin hiljaiset värit
- Sofia Autio
- Steve ’n’ Seagulls
- Suistamon Sähkö
- Suurlähettiläät
- Syskofrenia
- Tanssiorkesteri Lossimies
- The Moontwins
- Timo Kotipelto
- Toinen Antti
- Tuomari Nurmio
- Veeti
- Vgr
- Virve Rosti
- Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit
- Yari
- Ysäri AllStars
Bilebändit
- Anamaria Rusi’s Jazzling Jukebox
- Apollo Orchestra
- BananaBand
- Beatwave
- Benny Lover
- Bile-Dani
- Bilebändi jYSÄRI
- Bilebändi Löyly
- Bilejuna
- Bileorkesteri Komia
- Blaster
- BNGR!
- Boom Beat
- Boom Beat Livekaraoke
- BOOSTER
- Breezer
- BRIMA
- Covers & Lovers
- Disco Inferno
- Elektra
- Flashback to the 80’s with PAM! Feat. ELLA
- Gilda Goes Disco
- Gringo
- Groove Brothers
- Groove President
- GRRIND
- Heavy Metal Revolution
- Helsinki Grand Slam
- Hittiorkesteri Aimo
- Illansuu
- JAYHO
- Jelly
- Joku Paikallinen Bändi
- Kruuvaus
- Lauantain Toivotut
- LeeWings
- Lipsaset (telakalla)
- Lisää Skumppaa!
- Millie Munroes
- Mr. Hyde
- Mr. Sushi
- OHRA
- PAM! feat. ELLA
- Rock & Roll Sensation
- RockCircus Sipola
- Roxette Ultimate Tribute
- Sallad
- Smokemachine
- Southfork Sound Machine
- Sputnik
- Supersonic
- SUPREME
- Telaketju
- The Bilebändi
- Uncle Ben’s Pumped Up Frisco
- UpEleven