Uutiset · 7.4.2016

Yön 35-vuotisjuhlakonsertti 10.12.2016

Tänä vuonna 35-vuotista uraansa juhliva Yö-yhtye nousee Metro Areenan lavalle lauantaina 10.12.2016. Luvassa on bändin historian merkittävin ja ikimuistoisin ilta, jossa käydään läpi yhtyeen mittavaa uraa paitsi legendaaristen hittien myös unohtumattomien tekijöiden kautta.

Kansakunnan muistiin piirtyneiden laulujen kuten ”Likaiset Legendat”, ”Tia-Maria”, ”Joutsenlaulu”, ”Ihmisen poika”, ”Rakkaus on lumivalkoinen”, ”Pettävällä jäällä”, ”Kiitos ja kunnia” sekä viimeisimmän radiohitin ”Minne tuulet vie” ohella konsertin aikana kuullaan myös uran varrella harvemmin livenä soitettuja kappaleita.

Lavalla tullaan bändin lisäksi näkemään myös vierailijoita. Kokonaisuudessaan konsertista rakennetaan niin ohjelmaltaan, visuaalisuudeltaan kuin teknisiltäkin puitteiltaan Yö-historian ainutlaatuisin, kaikkien aikojen suurin show.

”35 vuotta on yhtyeelle varsin pitkä yhtäjaksoinen matka. Tämän juhlan kunniaksi päätimme rakentaa hulppeimman mahdollisen Yö-show’n, jossa käydään läpi kaikki uran kohokohdat, tervetuloa mukaan”, toivottaa Olli Lindholm.

Yö-yhtyeen 21. studioalbumi ”Puolet taivaasta, puolet helvetistä” julkaistaan perjantaina 20.5. Levy sisältää radiohitin ”Minne tuulet vie”. Tuottajana toimi Jimmy Westerlund (Sturm und Drang, Jonne Aaron). Juhlavuoden päätöskonsertti Metro Areenalla 10.12. kantaa levyn nimeä.

Ennakkolipunmyynti

Konsertin lipunmyynti alkoi ma 21.3. klo 12.00. Ennakkolipunmyynti ensimmäisen viikon ajan pääsiäisen yli tapahtuu www.radiosuomipop.fi -sivuston kautta ja tämän jälkeen, mikäli lippuja jää myyntiin, lippuja voi ostaa Ticketmasterista.

Yö on julkaissut 35-vuotisen uransa aikana yhteensä 20 studioalbumia, kuusi livelevyä ja seitsemän kokoelmaa, joista se on vastaanottanut yhteensä 27 jalometallilevyä. Levymyynti ohitti hiljattain miljoonan myydyn levyn rajapyykin. Yhtyeestä on julkaistu kaksi kirjaa: Yhden Yön tarina (WSOY) ja Likaiset Legendat (Siltala). Olli Lindholm on palkittu Erikois-Emmalla vuonna 2003 ja Yö Vuoden yhtye -Emmalla vuonna 1983.

Yö 35v. juhlakonsertti – Puolet taivaasta, puolet helvetistä

Metro Areena, Espoo 10.12.2016
Ovet: klo 18.30
Showtime: klo 20.00
Ennakkomyynti (21.-28.3): www.radiosuomipop.fi
Yleinen myynti (29.3.->): www.ticketmaster.fi
Liput: 39,50 euroa sisältäen palvelumaksun

www.likaisetlegendat.com
www.facebook.com/yoofficial

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.