Uutiset · 23.1.2018

Suurlähettiläät kasaavat rivinsä spesiaaliaristeilyä varten

Keikkatauolla vuodesta 2011 ollut bändi valtaa ensi kesänä  Baltic Princessin omalla Suurlähettiläät –risteilyllään. Paluukeikan lisäksi myös muuta yhtyeeseen liittyvää ohjelmaa sisältävä risteily lähtee Turusta 8.6.2018. Risteilyyn saa lippuja Matkavekasta.

Elokuun 11., Pitääxunaina, Maailman laidalla, Kun tänään lähden, Kuka pysäyttäisi kellot, Mitä miehen tulee olla.  Soulvaikutteita ja melodista suomipoppia yhdistelleen Suurlähettiläät –yhtyeen ura on täynnä suuria hittejä. Vuonna 1991 esikoisalbuminsa julkaisseen bändin ura lähti nopeasti lentoon. Parikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana Suurlähettiläät julkaisi kahdeksan studioalbumia, joista se on saanut viisi kulta- ja kaksi platinalevyä.  Levyjen lisäksi myös bändin livekeikat olivat suosittuja.

Nyt tämä vuonna 2011 viimeisen keikkansa soittanut bändi on tekemässä paluukeikan. Jussu Pöyhösen ja Kari Hurrin luotsaama yhtye valtaa kesäkuun alussa Baltic Princessin omalla erikoisristeilyllään, jossa Suurlähettiläät soittaa paluukeikan sen suosituimmalla kokoonpanolla. Bändin suurimmat hitit sisältävän paluukeikan lisäksi risteilyllä tulee olemaan paljon muutakin yhtyeeseen liittyvää ohjelmaa. Suurlähettiläät –risteily lähtee Turusta perjantaina 8.6.2018 ja sen liput tulevat myyntiin tänään.

Olemme bändin kanssa pitäneet yhä yhtä –ja kokoontuneet noin puolen vuoden välein soittamaan yhdessä ja pitämään hauskaa. Meiltä on kysytty paluukeikkaa tasaisin väliajoin ja tähän saakka olemme kieltäytyneet, mutta viimeisen vuoden aikana ajatus paluusta on alkanut tuntua yhä houkuttelevammalta. Viimeisen silauksen päätökselle antoi idea omasta risteilystä. Odotan innolla paluukeikkaa, mutta tuntuu mukavalta päästä kohtaamaan yleisömme myös keikan ulkopuolella”, kertoo Jussu ajatuksistaan keikan alla.

 

Suurlähettiläät:

Jussu Pöyhönen – laulu, kitara

Kari Hurri – alttosaksofoni, ohjelmointi

Jay Havanna – kitara, taustalaulu

Anssi ”Andy” Saarnilehto – basso

Mikko Mäki – rummut

Kaappo Karvala – koskettimet

Pekka Vaaherkumpu – trumpetti, flyygelitorvi

Petri ”Spete” Viitala – tenorisaksofoni

 

TIEDOT

Baltic Princess, lähtö Turusta Tukholmaan pe 8.6. klo 20:15 ja paluu lauantaina 9.6. klo 19:15.

lipunhinta riippuu matkustusluokasta eli halvin mahdollinen lippu on 59€ / matkustaja (E-hytti).

Lisätiedot ja varaukset Matkavekka www.matkavekka.fi/suurlahettilaat

tai puh 020 120 4000 avoinna ma-ke 8-18, to,pe 9-17 ja su 10-14.

Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.