DJ Anssi Honkanen

DJ ANSSI HONKANEN – MILLENIUM TOUR

Radiosta tutun Anssi Honkasen MILLENIUM-liveshow vie yleisön 2000-luvun alun tunnelmiin. Reilun parin tunnin aikana kuullaan kaikki vuosituhannen vaihteen merkittävimmät tanssilattiajärkäleet aina Daruden Sandstormista Beyoncen Crazy in loveen ja huumoristaan tunnettu Anssi Honkanen pitää huolen, että yleisö tanssii ja tunnelma pysyy katossa.

Anssi Honkanen aloitti DJ-Uransa vuonna 2000. Levyjen pyörittämisen taito opeteltiin Armand van Heldenillä, Alice Deejaylla ja Caaterilla, joten vuosituhannen vaihtumisen jälkeinen musiikki on muodostunut Anssille erityisen rakkaaksi. Millenium liveshow on muhinut Anssin mielessä jo pitkään mutta nyt on vihdoin aika tuoda show tienpäälle.

Anssi Honkasen radioura alkoi ysäri DJ:nä pienessä paikallisradiossa ja ensimmäinen merkittävä pesti löytyi NRJ:n Aamupojista. Anssi tuotti ja sävelsi Aamupojille runsaasti musiikkia, jonka tiimoilta kierrettiin suurin osa suomen tanssiliitereistä keikkaillen ja pelleillen. Nykyään Anssi Honkanen työskentelee juontajana Radio Novan iltapäivässä.

Anssi Honkasen Millenium liveshow on musiikillinen ilotulitus musiikkia, jonka kaikki tuntee. Tarkkaan hiottu kokonaisuus pitää otteessaan alun räjähtävästä introsta setin viimeiseen biisiin asti.

Sahara tekee Okun keikat yhteistyössä Prime Time Music Oy:n kanssa.

Keikat

Ei keikkoja tällä periodilla.

Laita jakoon: Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone
Tilaa uutiskirje!

Emme spämmää.